Kiitos pienistä pirskeistä !

Eilen perjantaina juhlittiin ystävieni kanssa minun synttäreitä jotka ovat huomenna. Olen siis vähän huijannut teitä, en olekkaan ihan vielä 16 mutta huomenna olen !
Perjantain kulku:
Menin aamupäivästä ystäväni Jonnan tykö Jonnan, Piian Ja Sampon kanssa. Jonna laittoi mun päähän prinsessa tiaran (vai mikä nyt onkaan) ja ojensi mulle "valtikan" eli toisin sanoen perhossauvan joka vilahtaa kuvissa. Tyttö tuo samalla myös ihanan laatikon jonka sisältä löytyi kaiken näköstä tarpeellista ! Jonna antoi myös vihon johon tämä oli koonnut kuvia ja kirjoittanut meistä kahdesta tarinan.
Sain olla koko eilisen päivän prinsessa. Kaupungilla minun piti piettää tuota tiaraa päässä, sauvaa kädessä ja "Sunnuntaina sweet 16" kylttiä kaulassa. Kerän yllättävän paljon katseita !
Illasta menimme Vennerin luokse misä pojat oli tehny mulle kakun. Herran jumala kakku ! Herkistyin hitusen kun koneella ollessani porukka yhtäkkiä alkaa laulamaan "Paljon onnea vaan" ja kantavat kakkua. Kynttilöitä puhaltaessa piti aika kauan miettiä mitä toivon ennenkuin puhalsin liekit. Toive löytyi ja toive on toivottu. Vielä pitää oottaa että toive toteutuu.
Mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa joten siinä on pieni kuvakooste illasta !

Kiitos rakkaille ihmisille jotka oli tätä järjestämässä ! Parhaat syndepirskeet ikinä !

3 kommenttia:

  1. Onnea!! :)

    http://kindarandomcrap.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. haha hauskoja kuvia ! :D
    onneaa!

    http://roosaran.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Näyttää että teillä oli hauskaa! :) ja paljon onnea ♥

    VastaaPoista